View of Armonkallio, Tampere

Asuinalueena Armonkallio, Tampere

Onko haaveissasi asunto alueelta Armonkallio, Tampere? Tutustu alueeseen

Armonkallion asuinalue sijaitsee Tampereen ydinkeskustan lähellä. Sen lähialueita ovat muuan muassa Tampella, Käpylä ja Tammela. 1890-luvulla Kyttälän uuden asemakaavan toimeenpano ajoi köyhälistön kodeistaan, eikä heillä ollut varaa kallistuneisiin tontteihin. Uudelle alueelle muuttaville luvattiin viisi ensimmäistä vuotta vuokratonta aikaa. Nämä ”armon vuodet” antoivat alueelle nimeksi Armonkallio.

Armonkallio asuinalueena

Armonkalliolle nousivat ensimmäiset kerrostalot jo 1900-luvun alussa. Upeita puutaloja löytää edelleen alueelta, vaikkakin suurin osa alueen rakennuskannasta on uudistettu 1960-luvulta. Armonkallio tarjoaa upeat puitteet rauhalliselle kaupunkiasumiselle palveluiden lähettyviltä.

Millaista on asua Armonkalliolla?

Armonkallio on asuinalue alle kahden kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Nimensä mukaisesti alue sijaitsee kalliolla, joka jää kahtia haarautuvan rautatien väliin. Armonkallio on rauhallista seutua ja alueelta on upeat näkymät Näsijärvelle. Sen läheltä löytyy puistoja, lenkkipolkuja ja Naistenlahden satama. Kaupin lenkkeilymaastot ovat kävelymatkan päässä Armonkalliosta. Liikenneyhteydet ovat hyvät niin julkisen liikenteen kuin yksityisautoilunkin kannalta. Keskustaan lyhyen matkan taittaa myös kävellen tai polkupyörällä. Tampereen keskustasta löytyy alueen asukkaille laaja kirjo palveluita aina ravintoloista monien alojen erikoisliikkeisiin. Keskustan teatterit ja konserttisalit tarjoavat kulttuurin ystäville monipuolista viihdettä.

Lue lisää

Katso myös koko Tampere asuinalueena

Armonkallio, Tampere: 29 myytävää asuntoa

Asuntojen hinnat alueella Armonkallio, Tampere

Neliöhinta
3945 €/m²
Tampere: 4 218 €/m²
Markkinointiaika
53 vrk
Tampere: 107 vrk

Asuminen ja asukkaat alueella Armonkallio, Tampere

Postinumeroalueella 33100, johon Armonkallio kuuluu, yleisin asumistyyppi on kerrostalo ja asuntojen keskikoko on 56.5 m².

96 % kerrostaloasuntoja4 % pientaloasuntoja
41 % omistusasujia59 % vuokra-asujia

Tiedot perustuvat postinumeroon 33100. Tietolähde: Etuovi.com ja Tilastokeskus. (Postinumeroalueittainen avoin tieto, Tilastokeskus. Aineisto on ladattu Tilastokeskuksen rajapintapalvelusta 29.1.2021 lisenssillä CC BY 4.0)

/static/media/236e2d375701822ec9f5.jpg
Talouksien keskikoko
1.5
Lapsiperheitä
8 %
Keski-ikä
42 v

Kiinnostaako asuntojen hintakehitys?

Tilaa sähköpostiisi asuntomarkkinakatsaus alueeltasi.