Asuinalueena Tapiola, Espoo



Onko haaveissasi asunto Tapiolasta? Tutustu Tapiolaan ja löydä alueen myytävät asunnot.

Tapiolan kaupunginosa sijaitsee Espoossa, Haukilahden, Niittykummun, Otaniemen, Westendin ja Pohjois-Tapiolan naapurissa. Alun perin Tapiola on rakennettu puutarhakaupungiksi ja sen luonnonmukaisuus näkyy vielä tänäkin päivänä vehreinä nurmialueina sekä runsaina ulkoilumahdollisuuksina.


Tapiolan keskustassa on kattavasti palveluita kuten kaksi ostoskeskusta, julkisen sektorin palvelut, kuten Tapiolan terveysasema, sekä monipuoliset vapaa-ajan mahdollisuudet. Alueella sijaitsee esimerkiksi Aarne Ervin suunnittelema Tapiolan uimahalli ulkoaltaineen sekä Espoon kulttuurikeskus. Tapiolaa pidetään valtakunnallisesti merkittävänä kulttuuriympäristönä. Tapiolan alueella on myös kattavat liikenneyhteydet ja lisäksi alueelle on myös rakenteilla Länsimetro, joka parantaa alueen liikenneyhteyksiä entisestään.


Tapiolan asutus koostuu lähinnä kerrostaloista, jotka ovat peräisin 1950- ja 1960-luvuilta. Tällä hetkellä aluetta peruskorjataan ja nuorennetaan. Tapiola on täydellinen yhdistelmä kaupunkia ja luontoa, ja sopii näin ollen nuorille aikuisille sekä lapsiperheille, vanhempia asukkaita unohtamatta.

Katso myös millainen koko Espoo on asuinalueena

Alueen ilmakuva

Loading...

Olemme tarkentaneet markkinapuntarin laskentaa ja datajoukkoa, joten luvut eivät ole vertailukelpoisia vanhan markkinapuntarin kanssa. Neliöhinnat on laskettu kyseisenä kuukautena esillä olleista ilmoituksista. Mediaani kuvastaa tyypillistä kohdetta, eli joukon keskimmäistä arvoa. Keskiarvoon vaikuttaa myös hyvin poikkeavat arvot, mikä usein näkyy siinä, että keskiarvo on suurempi kuin mediaani, sillä paljon tavallista kalliimmat kohteet nostavat keskiarvoa. Hintojen laskemisesta on jätetty pois asumisoikeusasunnot sekä tarjouskauppakohteet. Markkinointiaika kuvastaa kyseisenä kuukautena poistuneiden ilmoitusten keskimääräistä esilläoloaikaa.

Katsotuimmat asunnot

Kalleimmat asunnot

Halvimmat asunnot

Sinua voisi kiinnostaa myös

Sammio