Asuinalueena Armonkallio, Tampere

Onko haaveissasi asunto Armonkalliolta? Tutustu Armonkallioon ja löydä alueen myytävät asunnot.

Armonkallion asuinalue sijaitsee Tampereen ydinkeskustan lähellä. Sen lähialueita ovat muuan muassa Tampella, Käpylä ja Tammela. 1890-luvulla Kyttälän uuden asemakaavan toimeenpano ajoi köyhälistön kodeistaan, eikä heillä ollut varaa kallistuneisiin tontteihin. Uudelle alueelle muuttaville luvattiin viisi ensimmäistä vuotta vuokratonta aikaa. Nämä ”armon vuodet” antoivat alueelle nimeksi Armonkallio.


Armonkallio on asuinalue alle kahden kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Nimensä mukaisesti alue sijaitsee kalliolla, joka jää kahtia haarautuvan rautatien väliin. Armonkallio on rauhallista seutua ja alueelta on upeat näkymät Näsijärvelle. Sen läheltä löytyy puistoja, lenkkipolkuja ja Naistenlahden satama. Kaupin lenkkeilymaastot ovat kävelymatkan päässä Armonkalliosta. Liikenneyhteydet ovat hyvät niin julkisen liikenteen kuin yksityisautoilunkin kannalta. Keskustaan lyhyen matkan taittaa myös kävellen tai polkupyörällä. Tampereen keskustasta löytyy alueen asukkaille laaja kirjo palveluita aina ravintoloista monien alojen erikoisliikkeisiin. Keskustan teatterit ja konserttisalit tarjoavat kulttuurin ystäville monipuolista viihdettä.


Armonkalliolle nousivat ensimmäiset kerrostalot jo 1900-luvun alussa. Upeita puutaloja löytää edelleen alueelta, vaikkakin suurin osa alueen rakennuskannasta on uudistettu 1960-luvulta. Armonkallio tarjoaa upeat puitteet rauhalliselle kaupunkiasumiselle palveluiden lähettyviltä.

Katso myös millainen koko Tampere on asuinalueena
Loading...

Olemme tarkentaneet markkinapuntarin laskentaa ja datajoukkoa, joten luvut eivät ole vertailukelpoisia vanhan markkinapuntarin kanssa. Neliöhinnat on laskettu kyseisenä kuukautena esillä olleista ilmoituksista. Mediaani kuvastaa tyypillistä kohdetta, eli joukon keskimmäistä arvoa. Keskiarvoon vaikuttaa myös hyvin poikkeavat arvot, mikä usein näkyy siinä, että keskiarvo on suurempi kuin mediaani, sillä paljon tavallista kalliimmat kohteet nostavat keskiarvoa. Hintojen laskemisesta on jätetty pois asumisoikeusasunnot sekä tarjouskauppakohteet. Markkinointiaika kuvastaa kyseisenä kuukautena poistuneiden ilmoitusten keskimääräistä esilläoloaikaa.

Katsotuimmat asunnot

Kalleimmat asunnot

Halvimmat asunnot

Sinua voisi kiinnostaa myös

Sammio