Satelliittinäkymä, tontin rajat ja rakennukset kartalla! Katso tämä kohde uudistuvassa Etuovi.comissa.

Takaisin hakutuloksiin Tulosta PDF

Kohde

Kuvaus

Tampereen halutuin pientaloalue on Pispala. Siellä on jo satavuotta sitten osattu rakentaa tuleviakin sukupolvia ajatellen. Se on ollut ahkerien ihmisten paikka. Jokainen talonomistaja asutti muitakin perheitä. Ahkeruus on säilynyt ja lisävärettä on tuonut tieteen, taiteen ja kulttuurin arvostus. Pispalalaiset pitävät huolta kiinteistöistään ja ympäristöstään. Niinpä alueen kauneus ja arkitehtuurinen ilme on säilynyt. Nyt myynnissä ihan parasta ja alueen historiaan kuuluvaa. Tämä Pispankatu 24 kuntotarkastettu talo on 1930 suutari Väinö Syväsen rakennuttama kuuden asunnon talo, jonka nykyinen omistajaperhe on kaksituhatta luvulla saneerannut yhden perheen taloksi perinteistä ulkoasua kunnioitten rakennusarkkitehti Mirja Tiensuun suunnitelmin. Talossa on kolme korkeaa asuinkerrosta ja uudisosana lämmin autotalli sekä pellettivarasto. Koko talotekniikka on nykyaikaista. Lämmitys tapahtuu pelletillä vesikiertoisena lattialämmityksenä. Huoneiden värimaailma on toteutettu rakennusarkkitehti Annu Aaltosen suunnitelman pohjalta. Puustellin keittiö saarekkein ja kivipintatasoin aukeaa ruokailutilaan. Alakerrassa on kaksi huonetilaa, joista on ovet myös kadun puolelle, kodinhoitohuone varusteineen, tilava sauna- ja kylpyosasto poreammeen kera. Kaikissa kolmessa kerroksessa on wc-tilat ja huonetiloja. Oma tontti nousee suorakaiteen muotoisena rajoittuen ylhäällä Porraspuistoon. Pihapiiri on rakennettu suunnittelijan suunnitelman mukaisena pulterikivin pengerrettynä. Näin aurinkoisesta rinteestä kasveineen on saatu miellyttävä oleskelualue. Pispalan portaat ovat yhden tontin päässä. Talossa on erittäin edulliset asumiskustannukset. Tilaa yksityisnäyttö kohteen hoitajalta.

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Omakotitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuintilojen pinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Kerrokset:
Käyttöönottovuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Velkaosuus:
Kiinteistövero:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Muuta kauppaan kuuluvaa:
Kohteen kuvaus:
:
Tehdyt remontit:
2005-2012 talo saneerattu, kellarikerroksen kaivuu ja betonivalut, talotekniikka uusittu, sähköt, viemärit, käyttövesiputkistot, lattiaan vesikiertoiset lämmitysputket, salaojat, radonputkitus, patolevyt, 5 cm:n lisäeristys puuseiniin, betoniseiniin 5 cm:n uretaani / 8 cm:n legaharkko, puhallusvilla talon ylpohjaan, uudisosana lämmin autotalli ja pellettivarasto, kellarikerroksen ikkunat uusittu peililaseiksi, yläkerroksen mh:een ikkuna uusittu, muut ikkunat puurakenteisia, hälytys- ja valvontajärjestelmä, liittyminen kaupungin hulevesijärjestelmään. 2017 julkisivun maalaus. 2018 uusi vesikatto ja sen turvalaitteeet sekä vesirännit syöksyineen. Pystyränneissä (3 kpl) sulanapitokaapelit.
Lisätietoja kunnosta:
Energialuokka:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:
Vesihuollon kuvaus:
Viemäri:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
Katto:
  • Kattotyyppi:
  • Kattomateriaalit:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:
Säilytystilojen kuvaus:

Asunnon tontti

Tontin omistus:
Oma
Tontin pinta-ala:
567,0 m²
Rakennusoikeus:
284,0 m²
Lisätietoja rakennusoikeudesta:
Rakennusoikeutta jäljellä 82 m².
Kaavoitustilanne:
Asemakaava
Kaavoitustiedot:
Kaavan erityisehtoja: SRP2, taloa ei saa purkaa eikä julkisivua muuttaa. rt-5: tontin yläpäässä 85 krsm², jonka rakennuksen runkosyvyys enintään 4,5 m ja korkeus alarinteen puolelta enintään 7 m. Porraspuisto: sk2 ja sl-10 kulttuurihistoriallinen/arvokas/säilytettävä puisto.

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Koulut: Pispan (n. 0.5 km) Ruokakaupat: Pispalan valtatie (n. 0.8 km) Lähipalvelut: Kirjasto, Tahmelan uimaranta (n. 0.45 km), Yliopistollinen sairaala (n. 6.5 km), Yliopisto (n. 4.0 km), Rautatieasema (n. 3.3 km), Keskustori (n. 2.6 km) Päiväkodit: Tahmelan (n. 0.35 km)
Liikenneyhteydet:
TKL (n. 0.5 km)

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Karttatoimittaja on vaihtunut edellisen sopimuksen päättyessä, tutustu uuteen mobiiliystävälliseen karttaan.

Pispala on Tampereen kaupunginosa noin 2,5 kilometrin päässä keskustasta. Sen naapurikaupunginosia ovat mm. Pyynikki ja Tahmela.


Pispala sijaitsee Suomen korkeimman soraharjun, Pispalanharjun (Pyynikinharju) rinteillä. Alueelle omin...

Lue lisää alueesta Pispala

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Auton säilytys:
Lämmin autotalli kauko-ohjattavalla ovella ja pihapaikka.
Ranta:
Tiedustelut:

Ota yhteyttä

Markku Kuoppamäki

Markku Kuoppamäki

myyntineuvottelija
  • Puh: 050 494 3903

Kiinteistömaailma | Asunto Pirkanmaa Oy

  • Sammonkatu 26, 33540 Tampere
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Takaisin hakutuloksiin
Sammio