Toivo LKV Oy
Toivo LKV Oy

Kerrostalo | 2h, k, kph, vh, parveke

Rautatienkatu 19, Keskusta, Oulu

Hinta

199 000 €

Koko

46 m²

Vuosi

2018

Ripi rapi Rautatienkadulle! Citykoti palveluiden ympäriltä, tehokkaalla pohjalla ja mahtavilla näkymillä. Keittiö on sijoitettu eteisestä katsoen oikealle. Kaapistoja on käytännöllisesti kahdella seinällä, jolloin sekä säilytys että laskutilaa on riittävästi. Olohuoneessa on tilaa sekä ruokailulle että oleskelulle ja tilan voi kalustaa monella eri tapaa. Iso lattiaan asti ulottuva ikkuna ja kokolasinen parvekkeen ovi tuovat mahtavasti valon ja maiseman sisään, sekä vetäen magneetin lailla puoleensa. Raikkaan valkoinen kylpyhuone on sijoitettu eteisen vasemmalle puolelle keittiötä vastapäätä. Säilytystilaa purkeille ja purnukoille on sekä peili- että allaskaapissa. Suihku on sijoitettu kääntyvän lasiseinän taakse, jotta ylimääräiset vesiroiskeet pysyvät kurissa. Makuuhuoneeseen on käynti kahdesta eri kohtaa, jolloin parisängyn saa sijoitettua liukuovien väliin. Lisäksi makuuhuoneen yhteydessä on tilava vaatehuone. Tämä taloyhtiö seisoo ylväästi omalla tontilla, eikä isoista remonteista tarvi miettiä pitkään aikaan. Tämä koti myydään valmiiksi vuokrattuna. Ota yhteyttä ja sovi oma yksityisnäyttösi. Iivo 050 352 4655 | iivo@toivolkv.fi | Instagram @iivosandqvist

Jaa kohde

Tulosta PDF

Esittelyaika

Kohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.


Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
20307358
Sijainti
Tyyppi
Kerrostalo (huoneisto)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
2h, k, kph, vh, parveke
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
46 m²
Kokonaispinta-ala
46 m²
Lisätietoja pinta-alasta
yhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen
Kerrokset
7/12
Rakennusvuosi
2018
Käyttöönottovuosi
2018
Vapautuminen
Muu ehto: Kohde myydään vuokrattuna

Hinta

Myyntihinta

199 000,00 €

Velaton hinta

199 000,00 €

Neliöhinta

4 326,09 €/m²

Vastike

Hoitovastike

188,60 € / kk

Yhtiövastike yhteensä

188,60 € / kk

Muut maksut

Vesimaksu

16,00 € / hlö / kk

Sauna
  • Asunnossa ei ole saunaa
Parveke
Asunnossa on parveke
Parvekkeen kuvaus
Parveketyyppi: lasitettu
Ilmansuunta: etelään
Hissi
  • Taloyhtiössä on hissi
Asunnon kunto
Hyvä
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Kaukolämpö
Rakennus- ja pintamateriaalit
Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Betoni
Keittiön kuvaus
Lattiamateriaalit: parketti
Seinämateriaalit: maalattu
Työtaso: laminaatti
Varusteet: astianpesukone, liesituuletin
Liesi: keraaminen
Jääkaappi ja pakastin: jääkaappi/pakastin
Kylpyhuoneen kuvaus
Seinämateriaali: kaakeli
Lattiamateriaali: laatta
Varusteet: pesukoneliitäntä, suihku, wc
Olohuoneen kuvaus
Lattiamateriaalit: parketti
Seinämateriaalit: maalattu
Makuuhuoneiden kuvaus
Lattiamateriaalit: parketti
Seinämateriaalit: maalattu
Säilytystilojen kuvaus
Huoneistokohtainen häkkivarasto.
Kattotyyppi
Pulpettikatto
Kattomateriaalin kuvaus
Bitumi

Mitä maksaisi remontti?

Katso alueen Oulu toteutuneet remonttihinnat ja kilpailuta alueen urakoitsijat Urakkamaailmassa.

Hae hinnat
Urakkamaailma.fi logo.
Isännöitsijän yhteystiedot
Kiinteistö-Tahkola Oulu Oy, Topi Saukkonen, topi.saukkonen@kiinteistotahkola.fi, +358207480036
Huolto
Huoltia Oy
Taloyhtiöön kuuluu
Hissi
Tulevat remontit
Taloyhtiössä ei ole suunnitteilla tulevia korjauksia
Energialuokka
C (2013), C2013 (20.12.2018-20.12.2028)
Tontin koko
9 702 m²
Tontin omistus
Oma
Kaavoitustiedot
Oulun kaupunki
Kaavoitustilanne
Asemakaava

Asunto Oy Oulun Asemantorni 1

Etuovi.comin taloyhtiösivun tiedot ovat koostettu useammasta eri lähteestä. Tiedot eivät ole ilmoittajan toimittamaa sisältöä.

Tutustu taloyhtiöön »
Lisätietoa auton säilytyksestä
Autopaikat erillisinä osakkeina.
Autohallipaikat erillisinä osakkeina

UUTTA! Miten taittuisi työmatka tai onnistuisi kulkeminen harrastuksiin uudesta osoitteesta? Haluatko nähdä matka-ajat ja etäisyydet tästä kohteesta sinulle tärkeisiin sijainteihin valitsemallasi matkustustavalla? Oma sijainti voi olla työpaikka, koulu tai vaikka mummola.

Käy lisäämässä sinulle tärkeät sijainnit

täältä »

Oulu

Asuinalueena Keskusta, Oulu

Millainen asuinalue on? Lue lisää alueella asumisesta ja asukkaista sekä tutustu mielenkiintoiseen asuntomarkkinatietoon.

Tutustu alueeseen ja alueen asuntomarkkinoihin »

Sandqvist Iivo

Asuntokaupan Amor

Toivo LKV Oy

Toivo LKV Oy
Toivo LKV Oy
SKVL jäsenyritys

Kajaaninkatu 25 M 1,
90100 Oulu

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.