Idyllinen ja luonnonkaunis yli 2 hehtaarin kiinteistökokonaisuus, joka koostuu kahdesta tilasta Lehtimäki ja Lehtimäki Ii rakennuksineen. Kiinteistö on 1960-luvulta lähtien toiminut yhdistyksen leirikeskuksena kesäisin (Talvisin ei ole ollut käytössä eikä lämmitetty),
Hyvä sijainti n. 3 km Nummelan palveluista ja pikku ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta.
Päärakennuksessa on kahdessa kerroksessa monipuolisesti tiloja niin kokoontumisiin kuin majoittumiseenkin, yhteensä toista kymmentä erilaista huone- tai muuta tilaa. Vihdin kunnan selvityksen mukaan päärakennuksen nykyinen käyttötarkoitusluokitus on Seura- ja kerhorakennukset (ent. Seurain, nuoriso- yms. talot).
Muita rakennuksia ovat monikäyttöinen talousrakennus, saunarakennus ja purkukuntoiset liiteri ja vanha pihasauna. Lisäksi myös kaksi ulkokäymälää (ns. PuuCee).
Rakennukset ovat suurelta osin rakenteiltaan ja talotekniikaltaan käyttöiän lopussa ja ne myydään peruskorjattaviksi ja ainakin osittain myös vauriokorjattaviksi. Ostajan tulee itse selvittää soveltuvatko rakennukset ominaisuuksiltaan ja korjaustarpeiltaan ostajan tarkoittamaan käyttöön. Kuntotarkastuksia tai -tutkimuksia ei ole tehty ja niiden teettäminen jää ostajan vastattavaksi.
LISÄTIEDOT JA NÄYTÖT: Arto /Hiidenkoti 0400 881133 tai hiidenkoti(a)kolumbus.fi