Aivan ihastuttava pikkukoti Helsingin arvoalueella lähellä keskustaa ja merta etsii uusia onnellisia asukkaita. Tilava 40 neliön alkovillinen yksiö talon ylimmässä 4. kerroksessa, jossa on iso erillinen keittiö, huokuu ihanaa vanhan ajan tunnelmaa, mutta kätkee silti sisäänsä modernit asumisratkaisut. Keittiöstä löytyy kaikki tarvittava kokkailuun ja samaan tilaan mahtuu hyvin myös ruokapöytä. Pesutila ja wc ovat erillisiä tiloja, jotka odottelevat lähivuosien linjasaneerausta. Tilat ovat kuitenkin edelleen siistissä kunnossa ja pesuhuoneessa on paikka pyykinpesukoneelle. Huoneistoa koristaa hurmaava lautalattia sekä isot ikkunat leveine ikkunalautoineen. Yhtiössä on tehty kunnossapitotöitä säännöllisesti ja parhaillaan arvioidaan linjasaneerauksen lähivuosien ajankohtaa. Isompana kunnostuksena yhtiössä on jo tehty julkisivu-, ikkuna- ja parvekeremontti vuonna 2020. Hissiä talossa ei ole. Munkkisaari on merellinen alue Helsingin kantakaupungin etelärannalla, aivan Eiran ja Hernesaaren kupeessa. Viereistä Hernesaaren aluetta kehitetään kovaa vauhtia, trendikäs Telakkaranta on rakentunut naapuriin ja täten palvelutkin alueella monipuolistuvat jatkuvasti. Nyt jo lähettyvillä on toki keskustan sekä eteläisemmän kantakaupungin ihanat putiikit, ravintolat ja kahvilat. Raitiovaunukin kulkee aivan vierestä. Tämä koti sopii erityisesti sinkuille tai pariskunnalle, ikään katsomatta, ensimmäiseksi yhteiseksi asunnoksi tai vaikka kaupunkitukikohdaksi. Jos olet etsinyt huoletonta ja modernia asumista arvostetulla alueella, kävelyetäisyydellä ydinkeskustasta tämä on juuri sinulle! Ole yhteydessä ja sovi esittelystä. Tervetuloa katsomaan ja vakuuttumaan, että tämä on uusi kaunis kotisi! TÄMÄN KOHTEEN MYY Susanna Arnall LKV LVV | 0400-884448 | susanna@bo.fi Service also in English. www.susannaarnall.fi www.facebook.com/susannaarnalllkv/ IG: @susannaarnall Harkitsetko oman asuntosi myyntiä? Pyydä minut sitoumuksetta maksuttomalle arviokäynnille. Kerron samalla lisää tämänhetkisestä asuntomarkkinatilanteesta, palveluistani ja Bo:n loistavasta välityskonseptista sekä miten asunnonvaihdon suhteen kannattaa edetä. Autan mielelläni!
Kohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.
Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.
Vastike
Lisätietoa vastikkeista
Osakkeenomistajalla on mahdollisuus maksaa huoneistoaan rasittava laina-osuus pois kesä- ja joulukuussa. Halukkuudesta maksaa laina-osuus pois tulee siitä ilmoittaa kirjanpitäjälle hyvissä ajoin (min. 1 kk ennakkoon). Mahdollisista ylimääräisistä kustannuksista vastaa osakkeenomistaja.
Muut maksut
Vesimaksu
23,00 € / hlö / kk
Lisätietoa maksuista
Kotivakuutus henkilökohtaisten sopimusehtojen mukaan. Käyttösähkö kulutuksen mukaan. Ostaja maksaa varainsiirtoveron 1,5 % velattomasta kauppahinnasta kaupantekotilaisuudessa. Kustannustiedot perustuvat viimeisimpään vahvistettuun tilinpäätökseen. Kevään yhtiökokousta ei ole vielä pidetty, joten vastikemäärät saattavat muuttua yhtiökokouksessa. Yhtiön osakeluettelo on siirretty Maanmittauslaitoksen huoneistotietojärjestelmään, ostaja vastaa omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista, osakekirjan mitätöinnistä aiheutuvista mahdollisista kustannuksista sekä mahdollisesta hakemusmaksun korotuksesta.
Etuovi.comin taloyhtiösivun tiedot ovat koostettu useammasta eri lähteestä. Tiedot eivät ole ilmoittajan toimittamaa sisältöä.
Tutustu taloyhtiöön »UUTTA! Miten taittuisi työmatka tai onnistuisi kulkeminen harrastuksiin uudesta osoitteesta? Haluatko nähdä matka-ajat ja etäisyydet tästä kohteesta sinulle tärkeisiin sijainteihin valitsemallasi matkustustavalla? Oma sijainti voi olla työpaikka, koulu tai vaikka mummola.
Käy lisäämässä sinulle tärkeät sijainnit
täältä »Millainen asuinalue on? Lue lisää alueella asumisesta ja asukkaista sekä tutustu mielenkiintoiseen asuntomarkkinatietoon.
Partner, Kiinteistönvälittäjä LKV LVV
Neitsytpolku 12,
00140 Helsinki
Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.
Asumisen unelmat, puheenaiheet ja uutiset sähköpostiisi joka lauantai.
Tilaus luo Alma-tunnuksen, jotta saat kaikki kirjautuneen käyttäjän hyödyt käyttöösi. Alma Media tietosuojakuvaus
Yhteistyössä:
Etuovi.com on Suomen suosituin ja tunnetuin asuntojen markkinapaikka. Meiltä löydät 95 205 ilmoitusta.