Satelliittinäkymä, tontin rajat ja rakennukset kartalla! Katso tämä kohde uudistuvassa Etuovi.comissa.

Tulosta PDF

Kohde

Kuvaus

Maaseudun idyllliä parhaimmillaan! Tosi kaunis söpö mansardikatteinen talo Porvoon eteläpuolella, Fagerstan kylässä. Talo sijaitsee noin 600 m päässä isolta Voolahdentieltä. Kaunis hoidettu piha runsaine istutuksineen. Talo on maalattu noin 6 vuosi sitten ja nyt paikkamaalattu sekä samalla talon katto on tarkastettu ja maalattu, lasiveranta uusittu kokonaan.
Tilalla on oikeus yhteiseen ranta-alueeseen, jossa venepaikka Lapparbäckintien päässä (kts.kaksi viimeistä kuvaa). Rakennus on liitetty kunnalliseen vesiverkkoon mutta viemärijärjestelmä on 1960-luvulta, saostuskaivoja kolme kpl. Järjestelmä ei vaadi akuuttisia toimenpiteitä, vasta sen jälkeen kun laki koskee ns. kuivanmaan kiinteistöjä. Laki jätevedenjärjestelmistä joka astuu voimaan lokakuun 2019 aikana, koskee kiinteistöjä, jotka vesistön läheisyydessä. Asia tarkistettu Porvoon rakennusvalvonnan kanssa.
Talon saunaosasto on rakennettu 1983, jolloin myös kaikki käyttövesi- ja viemäriputket on uusittu ja ovat muoviset. Kuntotarkastettu talo, raportin saa välittäjältä pyydettäessä.
Hieno kaunis kokonaisuus rauhallisella ja todella aurinkoisella tontilla.
Myyntiä hoitaa: LKV Christer Blomqvist, 0400604460, christer.blomqvist@volanen.fi.

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Omakotitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuintilojen pinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Rakennusvuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Tilojen kuvaus:
Kohteen kuvaus:
:
Tehdyt remontit:
Talon ja katon maalaus, lasikuisti uusittu 2019
Lisätietoja kunnosta:
Energialuokka:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:
Vesihuollon kuvaus:
Viemäri:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
Katto:
  • Kattotyyppi:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:

Asunnon tontti

Tontin omistus:
Oma
Kiinteistötunnus:
638-415-1-149
Tontin pinta-ala:
10 600,0 m²
Tontin nimi:
Björkbacka
Rasitteet:
Naapuritilalla on tieoikeus (Fagerstantie 61)
Lisätietoja rakennusoikeudesta:
Käyttämättä
Kaavoitustilanne:
Suunnittelutarvealue
Kaavoitustiedot:
Porvoon kaupunki

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Fagerstan lähikauppaan reilu km. Koulut: Grännäs, Epoo. Porvoo
Liikenneyhteydet:
Linja-autot

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Karttatoimittaja on vaihtunut edellisen sopimuksen päättyessä, tutustu uuteen mobiiliystävälliseen karttaan.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Ranta:
Rannan tyyppi:

Ota yhteyttä

Christer Blomqvist

Christer Blomqvist

LKV
  • Puh: +358400604460

Pasi Volanen Oy

  • Jokikatu 33, 06100 Porvoo
  • Puh: 019-521 2500
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Sammio