Omakotitontti

Vesajärventie 82, Kyröskoski, Hämeenkyrö

Hinta

28 500 €

Koko

3 265

Alensimme hintaa -- joten nyt ei voi olla hinnasta kiinni! Nyt todella edullisesti tulevaisuuden paikalta, vain 40 minuuttia Tampereelta -- tai hiukka nopemminkin, kun uudet pikakaistat ovat valmiina. Ihan loistopaikka! Erittäin hieno tontti harjun laella, josta sopivaan aikaan näkyy 2 järveä. Tontille istutettu nopeasti kasvavaa hybridihaapaa. Tontti on kauttaaltaan kantavaa pohjaa, johon on helppo rakentaa. Suunnnitelutarveratkaisu on hyväksytty paritalolle (kerrosala 360 m2 + varastot ja autokatokset 40m2). Rakennus on suunniteltu rinneratkaisuna, jolloin oleskelupiha suunnataan etelään ja varjoinen pohjoisrinne hyödynnetään paikoitus- varastoalueeksi. Rakennusluvan yhteydessä voi muuttaa suunnitelmaa, esim. paritalosta OKT:ksi. Rakennuspaikka sijaitsee Kyröskosken Vesihuoltolaitos Oy:n toiminta-alueella sekä kuuluu kunnallisen jätehuoltolaitoksen piiriin. Rakentaminen on yleiskaavan mukaista ja kiinteistö sijaitsee hyvien yhteyksien päässä kunnan palveluista. Vesajärventiestä erkanevan, pihoihin johtavan tien pohjoispuoli on rakentamatonta, nuorta haapametsää ja alueen asukkaiden virkistyskäytössä. Tontilla on myös kiva pikku idyllinen lampi. Palstaa pidetty huolella, jotta hybridihaavoista (arviolta yli 100 mottia) saa joko itselleen tai myyntiin kivasti polttopuita. Loistomahdollisuudet etätöihin! Tontille saa sijoittaa pienimuotoisia työtiloja ympäristöhäiriöitä aiheuttamatonta yritystoimintaa varten. Kiinteistön rajalta Järvenkyläntien rantaan on 200m.

Jaa kohde

Tulosta PDF

Esittelyaika

Kohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.


Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
a98842
Sijainti
Kohteen selite
Loistosijainti! Rakenna ISO omakoti- tai paritalo
Lisätietoja pinta-alasta
Tontin reunassa menee noin 6 metrin rasitetie parille tontille.
Vapautuminen
Heti vapaa.

Hinta

Myyntihinta

28 500,00 €

Muut maksut

Kiinteistövero

23,26 € / vuosi

Lisätietoa maksuista

Normaalit kaupanteon kulut ostajalle: Varainsiirtovero 4% kauppahinnasta, kaupanvahvistus, rakennuslupa.

Suunnittelutarveratkaisu maksettu.

Vesijohto
  • Kunnan vesijohto
Viemäri
Mahdollisuus liittyä kunnan vesi- ja viemäriverkostoon.
Tontin pinta-ala
3 265 m²
Tie perille
Kyllä
Rakentamaton
Kyllä
Rakennusoikeuden pinta-ala
489 m²
Lisätietoja rakennusoikeudesta
Rakennusoikeus (e-luku) 0,15
Kaavoitustiedot
Osayleiskaava. Suunnittelutarveratkaisu haettu paritalolle.
Palvelut
Kyröskosken kaikkiin palveluihin, kuten kouluun ja kauppaan noin 2 km. Tampere noin ½ tuntia. Yleinen uimaranta kävelymatkan päässä.
Ajo-ohjeet
Käänny 3-tieltä Vesajärven suuntaan, jota ajat noin 700m, talon numero 80 jälkeen käänny heti oikealle mäkeä ylös noin 200 metriä. Tontti on vasemmalla puolella tietä.
Tontin rajat on merkattu punaisin krepein.
Pihan kuvaus
Tontilla on arviolta 100 heittomottia haapaa.
Tontin reunassa pieni kosteikko, josta saa helposti tehtyä vaikka pienen lammen.
Ranta
  • Oikeus vesialueisiin
  • Rannan tyyppi: Järvi
  • Järvenkylänjärvi

UUTTA! Miten taittuisi työmatka tai onnistuisi kulkeminen harrastuksiin uudesta osoitteesta? Haluatko nähdä matka-ajat ja etäisyydet tästä kohteesta sinulle tärkeisiin sijainteihin valitsemallasi matkustustavalla? Oma sijainti voi olla työpaikka, koulu tai vaikka mummola.

Käy lisäämässä sinulle tärkeät sijainnit

täältä »

Hämeenkyrö

Asuinalueena Kyröskoski, Hämeenkyrö

Millainen asuinalue on? Lue lisää alueella asumisesta ja asukkaista sekä tutustu mielenkiintoiseen asuntomarkkinatietoon.

Tutustu alueeseen ja alueen asuntomarkkinoihin »

Antti Osara

Yksityinen myyjä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.