Asuntokolmio Oy, Oulu
Asuntokolmio Oy, Oulu

Kerrostalo | 2h, k, kph

Uusikatu 37, Keskusta, Oulu

Hinta

139 000 €

Koko

51 m²

Vuosi

1922

Uniikki koti puukerrostalosta Oulun keskustassa! Kävelykatu Rotuaari ja Ydinkeskustan monipuoliset palvelut muutaman sadan metrin päässä. Jo pelkästään ainutlaatuinen arkkitehtuuri tuo oman, upean leimansa tähän huoneistoon. Vuonna 1923 valmistuneen Asunto-Osuuskunta Opettajakerhon puutalon suunnitteli Otto F. Holm. Talo on käynyt läpi mittavat peruskorjaukset viime vuosina museoviraston valvomana, ja tähän pääsetkin muuttamaan ilman isoja remonttihuolia. Hoitovastike sisältää myös remonttilainojen lyhennykset, eli osuuskunnassa ei ole erillistä rahoitusvastiketta! 2019–2020 yhtiössä tehtiin suuri saneeraus, jossa uusittiin mm. ulkoverhous, vesikate, yläpohja, portaat sekä parvekkeet. Aiemmin 2000-luvulla on tehty jo mm. käyttövesiputkiremontti, ikkunat kunnostettu ja maalattu, savuhormit pinnoitettu sisäpuolelta, piha-aita uusittu ym. Pintoja on päivitetty moderniksi, mutta vanhaa ja talon perinteitä kunnioittavasti. Keittiöön on juuri uusittu puutaso ja induktioliesi. Huoneiston ikkunat on uusittu muutama vuosi sitten. Keittiö ja olohuone ovat yhtenäistä avaraa tilaa. Makuuhuoneen ikkunasta avautuu näkymä hyvin hoidetulle sisäpihalle. Isot ikkunat tuovat huoneisiin valoisuutta ja korkea huonekorkeus tilantuntua. Asunnossa on kaksi alkuperäistä tulisijaa. Olohuoneessa Arabian valmistama kaakeliuuni ja makuuhuoneessa puuhella. Näiden lämmitys tuo mukavaa lämpöä ja tunnelmaa sekä säästöä lämmityskuluihin. Kylpyhuone on myös remontoitu 2000-luvulla, ja saunomaan pääset yhteisiin saunatiloihin. Omaa varastotilaa löytyy runsaasti kellarista. Tämä ainulaatuinen tunnelma pitää ehdottomasti kokea paikan päällä! Soita Kati Mäkinen p. 0401388669 kati.makinen@asuntokolmio.fi

Jaa kohde

Tulosta PDF

Esittelyaika

Kohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.


Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
v96493
Sijainti
Tyyppi
Kerrostalo (huoneisto)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
2h, k, kph
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
51 m²
Lisätietoja pinta-alasta
Pinta-alan peruste: yhtiöjärjestyksen ja isännöitsijäntodistuksen mukainen.
Kerrokset
1/2
Rakennusvuosi
1922
Vapautuminen
Sopimukssen mukaan

Hinta

Myyntihinta

139 000,00 €

Velaton hinta

139 000,00 €

Neliöhinta

2 725,49 €/m²

Vastike

Hoitovastike

405,00 € / kk

Yhtiövastike yhteensä

405,00 € / kk

Muut maksut

Lisätietoa maksuista

Mediavastike 3 €/kk. Vesimaksu 15€/kk/hlö. Hoitovastike sisältää asunto-osuuskunnan korjauslainojen lyhennykset. Osuuskunnassa lainaosuuksia ei lasketa huoneistokohtaisesti, eivätkä ne ole huoneistokohtaisesti pois maksettavissa.

Sauna
  • Taloyhtiössä on sauna
Tehdyt remontit
2023: uuni, induktioliesitaso, pyykinpesukone, allas ja hana, keittiön pöytätaso.
Asunnon kunto
Hyvä
Lisätietoja kunnosta
Hyvä
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Suorasähkölämmitys
Rakennus- ja pintamateriaalit
Rakennusmateriaali: Puu
Keittiön kuvaus
Jääkaappi, pakastin, induktioliesi, liesi, liesituuletin, integroitu pesukone. Tasojen materiaali: puu
Lattiamateriaalit: Lankku
Seinämateriaalit: levy/lasi
Kylpyhuoneen kuvaus
Seinämateriaali: Laatta
Lattiamateriaali: Laatta
Varusteet: Suihku, peili, kaapistot, pesukoneliitäntä, lattialämmitys
Olohuoneen kuvaus
Lattiamateriaalit: Lankku
Seinämateriaalit: Tapetti
Makuuhuoneiden kuvaus
Lattiamateriaalit: Lankku
Seinämateriaalit: Maalattu
Säilytystilojen kuvaus
Kaapistot, tilava kellarivarasto
Kattotyypin kuvaus
Taitekatto/peltikate

Mitä maksaisi remontti?

Katso alueen Oulu toteutuneet remonttihinnat ja kilpailuta alueen urakoitsijat Urakkamaailmassa.

Hae hinnat
Urakkamaailma.fi logo.
Taloyhtiön nimi
Asunto Osuuskunta Opettajakerho
Isännöitsijän yhteystiedot
Retta isännöinti, Oulu, Kari Myllyoja, Alasintie 10, 90400 Oulu, 0102288407
Huolto
talkoot /lumityöt ulkoistettu
Taloyhtiöön kuuluu
Taloyhtiössä on sauna
Muuta taloyhtiöstä
Yhteiset tilat: Sauna, huoneistokohtaiset varastot
Taloyhtiön autopaikat

Parkkipaikkoja: 19

Tehdyt remontit
2002 Vesijohdot, ulkomaalaus, parvekkeet, likaviemärit, portaat uusittu, kellariluukut, katon maalaus ja kunnostus, ulkomaalaus, ikkunoiden maalaus ja kunnostus. 2007 Kellariluukkujen ja portaiden maalaus talkoilla. 2008 Kuntoarvion laadinta. 2011 Lisäeristys yläpohjaan. Viemäreiden saattolämmityksiä korjattu. 2012 Viemärin huuhtelu+ viemärikaivon korjaus. 2013 Osuuskunnan kaikki savupiippuhormit on pinnoitettu sisäpuolelta. 2014 Loput kellareiden vanhoista sähköjohdoista, rasioista ja valaisimista. 2019-2020 Julkisivujen - parvekkeiden, portaiden, yläpohjan sekä vesikaton kunnostus/uusiminen.
Energialuokka
Ei lain edellyttämää energiatodistusta
Tontin koko
2 954 m²
Tontin omistus
Vuokra
Kaavoitustiedot
asemakaavoitus@ouka.fi
Tontin vuokraaja
Oulun Kaupunki
Tontin vuokra-aika päättyy
30.12.2042
Palvelut
Palvelut: Kaikki keskustan palvelut alle 0,5km
Koulut: Useita kouluja noin 1km säteellä.

Liikenneyhteydet
Linja-autopysäkit aivan vieressä.
Lisätietoa auton säilytyksestä
Pihapaikat vuokrataan asunto-osuuskunnalta 20 €/kk.
Tiedustelut
Kati Mäkinen 040 138 8669, kati.makinen@asuntokolmio.fi

UUTTA! Miten taittuisi työmatka tai onnistuisi kulkeminen harrastuksiin uudesta osoitteesta? Haluatko nähdä matka-ajat ja etäisyydet tästä kohteesta sinulle tärkeisiin sijainteihin valitsemallasi matkustustavalla? Oma sijainti voi olla työpaikka, koulu tai vaikka mummola.

Käy lisäämässä sinulle tärkeät sijainnit

täältä »

Oulu

Asuinalueena Keskusta, Oulu

Millainen asuinalue on? Lue lisää alueella asumisesta ja asukkaista sekä tutustu mielenkiintoiseen asuntomarkkinatietoon.

Tutustu alueeseen ja alueen asuntomarkkinoihin »

Kati Mäkinen

Asuntomyyjä

Asuntokolmio Oy, Oulu

Asuntokolmio Oy, Oulu
Asuntokolmio Oy, Oulu
SKVL jäsenyritys

Alasintie 10 E, 2.krs,
90400 Oulu

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.