Hakusessa oma mökki tulevaksi kesäksi? Tässä se olisi!
Uutta vastaava, vuonna 2022 valmistunut hirsimökki peltomaisemista. Oma tontti on yli 2000m² suuruinen ja tie vie perille saakka mökin pihaan. Ympärivuotiseen mökkeilyyn sopiva paikka, joten nyt on täydellinen aika hankkia itselle oma piilopirtti. Edullinen hankkia ja ylläpitää! Sijainti on keskellä luonnon rauhaa, mutta Muhoksen palvelut ovat kuitenkin kohtuullisen matkan päässä, ja Ouluunkin täältä ajelee reilussa puolessa tunnissa.
Pihasta löytyy uusi vesiposti, joten juoma- ja pesuvettä ei tarvitse tänne erikseen tuoda. Sähköliittymä on kunnon 3x25A, eli nykyaikainen ja siitä riittää tehoa kaikkeen vaadittavaan. Mökkiin saa nukkumatilat ainakin 6 hengelle, eritoten parvi (yläkerta) on avara. Tuvasta löytyy varaava takka keskeiseltä paikkaa, ja sillä lämmitätkin koko mökin hetkessä. Mökki on myös salaojitettu ja korkeille tolpille perustettu - tämä takaa sille erittäin pitkän elinkaaren.
Tämän torpan sijainti on mitä mainioin; kauniit peltomaiset ympäröivät tilan, keväisin muuttolinnut saavat paikan heräämään eloon, ja täällä mieli todella lepää sekä palautuu arjen kiireistä. Pihalta löytyy myös vanha kaivo, josta saisi kunnostamalla kasteluvedet. Noin 6 km päässä sijaitsee hyvin hoidettu ja suosittu uimamonttu, eli Rauhionojan uimapaikka. Muhoksen keskustaan pääset soratietä pitkin 20 minuutissa pyöräillen, tai Soson suoran päällystettyä tietä pitkin autolla 10 minuutissa. Oululaiselle perheelle passeli paikka, johon pääsee näppärästi vaikka joka viikonloppu! Pihapiirissä on myös saunarakennus, joka on rakennettu n. 90-luvulla. Sieltä löytyy niin perinteinen puukiukaalla lämpiävä sauna, kuin vilvoittelutilaakin.
Esittelyt ja lisätiedot: Lauri Lotvonen, LKV, p. 040 138 0004, lauri.lotvonen@asuntokolmio.fi