Boijenkatu 3, Hatanpää, Tampere

Asunto Oy Hatanpään Rosariitta

NYT ENNAKKOMARKKINOINNISSA Viisikerroksisen As Oy Hatanpään Rosariitan ympäristöön sointuvan tiilijulkisivun takana on 36 asuntoa, yksiöistä neljän huoneen perheasuntoihin. Suurista ikkunoista ja parvekkeilta tulvii valoa ja ympäröivän luonnon tuntua. Suojaisa sisäpiha leikkialueineen sekä autojen keskittäminen korttelin yhteiseen parkkitaloon lisäävät rauhaisaa leppoisuutta tontille. As Oy Hatanpään Rosariitan ehdoton ykkösvaltti on sen sijainti. Aluetta ympäröivät kaunis Arboretum ja muut Hatanpään ja Pyhäjärven rannan idylliset puistoalueet. Toisaalta kaikki tärkeimmät palvelut ovat entistä lähempänä, sillä Tampereen keskusta on laajentunut Ratinan ostoskeskuksen ja Nokia Areenan johdolla kohti etelää. Naapurissa sijaitsee myös Hatanpään terveysasema. Rosariitta tarjoaa siis rauhallista asumista puistoalueen kupeessa, mutta palveluiden välittömässä läheisyydessä. Täällä asuminen on helppoa. Kaunis rantareitti vie keskustaan hetkessä joko kävellen tai pyöräillen, ja julkinen liikenne kulkee erinomaisesti. Naapurustossa on myös koko korttelin yhteinen pysäköintitalo, joten omalla autollakin liikkuminen onnistuu. Tontilla asuintalot reunustavat rauhallista, viihtyisää ja autotonta sisäpihaa leikki- ja oleskelualueineen. Pihassa on yhteisöllinen piharakennus, jossa sijaitsevat sauna- ja kerhotilat sekä pyykkitupa korttelin asukkaiden yhteiskäyttöön. Asuntojenkin suunnittelussa on vastattu nykyaikaisen, helpon ja huolettoman asumisen vaatimuksiin. Kaluste- ja materiaalivalinnat ovat tätä päivää ja maalämpö tukee ekologisuutta. Laajat ikkunapinta-alat takaavat valoisan ja avaran viihtyvyyden. Eri kokoiset asunnot sopivat monenlaisille ihmisille eri elämäntilanteissa. Rosariitassa viihtyvät helpompaa kaupunkiasumista etsivät niin aikuiset pariskunnat kuin ensiasunnon ostajat. Lapsiperheet arvostavat sisäpihan turvallista ja rauhallista miljöötä leikkialueineen sekä aivan naapurissa sijaitsevia päiväkoti-, neuvola- ja koulupalveluita. Rosariitta on Hatanpään puistoalueiden levollista henkeä kunnioittava asuintalo, jonka sisäpihan suojissa ja valoisissa asunnoissa on helppo unohtaa hetkeksi suurkaupungin vauhti ja nauttia nurkan takana pelaavista palveluista. Katso kaikki vapaana olevat asunnot ja tee varaus Sinulle sopivaan kotiin osoitteesta www.lakea.fi tai ota yhteyttä asuntomyyntiimme, niin kerromme lisää! Emme peri varausmaksua ja varauksen peruminenkin tapahtuu veloituksetta, mikäli suunnitelmasi muuttuisivatkin ennen kaupantekoa. Kaikki hyvissä ajoin mukana olevat asiakkaat pääsevät vaikuttamaan oman asuntonsa pintamateriaaleihin ja asiakkailla on mahdollisuus teettää sovitusti myös lisä- ja muutostöitä. Ota yhteyttä ja jutellaan lisää! Asuntomyynti 010 207 4180 myynti@lakea.fi Huom. visualisointikuvat ovat taiteilijan näkemys kohteesta, Lakea Oy pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin.

Perustiedot

Kohdenumero
v24897
Sijainti
Tampere, Hatanpää, Boijenkatu 3, 33900
Rakennusvaihe
Ennakkomarkkinoinnissa
Rakentamisen valmistuminen
Joulukuu 2025
Taloyhtiö
Asunto Oy Hatanpään Rosariitta
Kerrosten määrä
5
Autopaikat
Yhtiölle on osoitettu 14 autopaikkaa.
Muuta taloyhtiöstä

RAKENNUSTAPASELOSTE

Betoni

HUONEISTOJEN OMISTUSMUOTO

Oma

PESUTILOJEN KUVAUS

Kalusteet ovat tehdasvalmisteiset kylpyhuonekalusteet. Allaskaappi, peilikaappi ja osassa asuntoja pyykkikomero vakiomallistoa. Kääntyvä suihkuseinä, kirkasta lasia. Tilavaraus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle sekä pyykinpesu-koneliitännät. Vesijohtokalusteiden hanat ovat yksiotesekoittajia.

KEITTIÖN KALUSTEIDEN JA VARUSTEIDEN KUVAUS

Electrolux-kodinkoneet, vakioväri valkoinen. Kodinkoneisiin kuuluu induktioliesitaso, erillisuuni ja astianpesukone. Sekä pohjapiirustusten mukaisesti osassa asuntoja (pienet asunnot) jää-pakastinkaappi ja osassa asuntoja (isot asunnot) on erilliset jääkaappi ja pakastin. Pesualtaat ja allastasot RST tai komposiittialtaita vakiovarustein sekä työtasot laminaattia. Kaapinovet ja laatikostojen etulevyt ovat maalattuja MDF ovia (4 värivaihtoehtoa) kalustevalmistajan mallistosta.

SAUNAN KUVAUS

Isommissa asunnoissa on perinteinen sauna, osassa saunoja on yksi kirkas lasiseinä.

VARASTO- JA SÄILYTYSTILAT

Talon 1-kerroksessa sijaitsevat tekniset tilat, siivouskomero, yhdistetty lastenvaunu- ja polkupyörävarasto. Piharakennus 2:sessa on Rosariitan toinen polkupyörä- ja lastenvaunuvarasto. Tontin taloyhtiöiden yhteiskäytössä olevat pyykkitupa, saunatila, kerhotila ja jätehuone sijaitsevat piharakennuksissa. Rakennuksessa B sijaitsevat yhteiskäytössä olevat väestönsuoja ja pp-verstas.

KATTOTYYPPI

Bitumikermikate

ANTENNIJÄRJESTELMÄT

Kaapeli-tv

LÄMMITYSJÄRJESTELMÄT

Maalämmöllä toimiva vesikiertoinen lattialämmitys.

Huoneistoja yhteensä
36
Tontin vuokraaja
2

Kohteet taloyhtiössä, 36 kpl

Selite
Koko
Kerros
Myyntihinta
Velaton hinta
Tila
C100
1h+kt
27,5 m²
3
70 625 €
176 357 €
Vapaa
C101
2h+kt
42 m²
3
87 716 €
219 155 €
Vapaa
C102
1h+kt
25 m²
3
67 400 €
168 571 €
Vapaa
C103
1h+kt
26 m²
3
67 932 €
169 932 €
Varattu
C104
4h+kt+s
76,5 m²
3
149 735 €
374 161 €
Vapaa
C106
2h+kt
45,5 m²
3
93 597 €
233 915 €
Vapaa
C107
1h+kt
29 m²
3
74 941 €
187 514 €
Vapaa
C108
3h+kt+s
59 m²
4
116 000 €
289 939 €
Vapaa
C109
3h+kt+s
60,5 m²
4
119 013 €
297 306 €
Vapaa
C110
1h+kt
27,5 m²
4
71 171 €
177 732 €
Vapaa
C111
3-4h+kt+s
67,5 m²
4
133 934 €
335 032 €
Vapaa
C112
1h+kt
26 m²
4
68 402 €
171 232 €
Vapaa
C113
4h+kt+s
76,5 m²
4
151 887 €
379 729 €
Vapaa
C114
2h+kt
45,5 m²
4
94 766 €
237 193 €
Vapaa
C115
1h+kt
29 m²
4
75 562 €
188 964 €
Vapaa
C116
3h+kt+s
59 m²
5
119 410 €
298 739 €
Varattu
C117
3h+kt+s
60,5 m²
5
122 465 €
306 356 €
Vapaa
C118
4h+kt+s
97 m²
5
206 041 €
515 151 €
Varattu
C82
2h+kt
42 m²
1
86 004 €
214 955 €
Vapaa
C83
1h+kt
26 m²
1
66 980 €
167 322 €
Vapaa
C84
2h+kt
36,5 m²
1
78 061 €
195 196 €
Vapaa
C85
2h+kt
38,5 m²
1
83 876 €
209 717 €
Vapaa
C86
2h+kt
39 m²
1
84 452 €
211 123 €
Vapaa
C87
1h+kt
29 m²
1
73 907 €
184 614 €
Vapaa
C88
3h+kt+s
59 m²
2
113 625 €
284 039 €
Varattu
C89
3h+kt+s
60,5 m²
2
116 487 €
291 256 €
Vapaa
C90
1h+kt
27,5 m²
2
70 079 €
174 982 €
Vapaa
C91
2h+kt
42 m²
2
86 860 €
217 055 €
Vapaa
C92
1h+kt
25 m²
2
66 979 €
167 321 €
Vapaa
C93
1h+kt
26 m²
2
67 461 €
168 632 €
Vapaa
C94
2h+kt
36,5 m²
2
82 149 €
205 296 €
Vapaa
C95
2h+kt
38,5 m²
2
84 739 €
211 617 €
Vapaa
C96
2h+kt
39 m²
2
85 208 €
213 123 €
Vapaa
C97
1h+kt
29 m²
2
74 320 €
186 064 €
Vapaa
C98
3h+kt+s
59 m²
3
114 709 €
286 989 €
Varattu
C99
3h+kt+s
60,5 m²
3
117 646 €
294 281 €
Vapaa

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne myyjältä.