Takaisin hakutuloksiin

Rakennusliike Evälahti Oy

Tainionkoskentie 22, 55100 Imatra

Kuvaus

Evälahti on vahva ja tunnettu eteläkarjalalainen rakennusliike. Vuonna 1950 perustettu Rakennusliike Evälahti Oy on yli 70-vuotiaana perheyrityksenä harvinaisuus suomalaisten rakentajien joukossa. Yrityksen kotipaikka on Imatra ja vuonna 2010 perustetun tytäryrityksen Rakennusliike Evälahti Uusimaa Oy:n myötä Evälahti rakentaa tänä päivänä enemmän myös pääkaupunkiseudulla. Evälahdella on alusta asti ollut vahva vastuullisuuden ja aidon kumppanuuden kulttuuri, jossa arvostetaan luottamusta ja laadukasta viimeistelyä, josta voi olla ylpeä.

Seitsemän vuosikymmenen aikana Evälahti on toteuttanut tuhansia asuntoja sekä uudisrakennus että peruskorjauskohteissa. Vakavaraiselle Evälahdelle oma asuntotuotanto on tärkeä liiketoiminnan osa urakkatuotannon ohella. Asuntojen lisäksi Evälahti on historiansa aikana toteuttanut lukuisia julkisia rakennushankkeita, kuten esimerkiksi sairaaloita, virastoja, kouluja ja palvelutaloja. Yli tuhanteen toteutettuun kohteeseen sisältyy myös useita liike- ja toimitilarakennuksia sekä teollisuuskohteita. Evälahti toteuttaa hankkeita joustavastiuseilla eri urakkamuodoilla, kuten esimerkiksi kilpailu-, neuvottelu- ja KVR-urakoina.

Sijainti

Ota yhteyttä

Rakennusliike Evälahti Oy

  • Tainionkoskentie 22, 55100 Imatra
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä
Takaisin hakutuloksiin
Sammio